Wo ja tuo julmetun ruma tanko... |
Vanhempi kenkiä sovittanut herrasmies sen aika hyvin tiivisti mitä Wo:sta tulee ensimmäisenä mieleen.
Jo kauan sitten kun ensimmäisen kerran tuli kyseistä paksukaista ihasteltua Bikeshopissa, niin tuo helkkarin tanko iski silmään. Miksi? Tanko on ruma. Ihan oikeasti. Runko itsessään on kuitenkin kohtalaisen sprottiset mittasuhteet omaava, niin miksi ihmeessä siinä pitää olla tuollainen tanko. Ei pysty, ei tajua. Vililtä tuli toki pointtina se, että ehkäpä on haettu kädelle luonnollisempaa asentoa. Leppoisaa. Niinnoh... Tankoa lukuunottamatta kampe on hieno. Itse tykkään.
Miten tähän sitten päädyttiin? Noooh...
Olipa kerran perjantai, ruokatunti ja ajatuksia että mitäs sitä sitten syödään? Jotenkin ihmeellisesti sain ujutettua (erittäin ovelasti) ajatuksen, että josko käydään länsikeskuksessa pyöräkaupoilla ihmettelemässä ja sormella asioita osoittelemassa. Hirveän innostunutta vastakaikua ei ajatukset alkuun saaneet, mutta kappas vain kyllähän sitä silti sinne lähdettiin. Oho!
Mitäs siinä, isi laittoi nimen lehteen siinä sitä sitten paksua sovittamaan Skodaan.
Tästä innostuneena Pekka totesikin että nyt on varmaan pakko käydä lauantaina ajamassa.
Diipadii, niinpä koitti lauantai ja lamppulenkki.
Kun oltiin metsään selvitty ja hetki oli sopiva niin tsädäm Wo alle.
Heti alkuun välihuomiona, että perjantaina pyydettiin paikalla olleiden vispilöiden tilalle flättejä, harmikseen saatiinkin kaksipuoliset töttöröt. Näiden kanssa oli hento hakeminen. Enivei. Takaisin selkään.
Ajoasento on jotain pöljää. Ihan oikeasti. Vaikka rungon koko olikin Large, niin silti tälläinen tattijalkakin istui melkein selkä suorassa. Tanko todellakin oli mukavuutta varten. Ajotuntuma oli kuin Helkaman klassikko-Ainossa. Vili kysyikin pienen tovin jälkeen tuntemuksia. Eipä oikein voinut sanoa mitään järkevää. Ei niin mitään.
![]() |
Kona Aino vs. Helkama Wo Ei yllätys että ajotuntumassa jotain tuttua... |
Kona Wo on hauska. Voi morjens, ihan oikeasti. Ei näin pöljää pyörää ole olemassa. Juurakko missä sai normaalisti kiroilla, oli pelkkä... mikä? Ei sitä ole. Wo lipuu juurakoiden yli. Voisi kuvitella että Konan Aino...Wo olisi myös erihauska kaupungilla leikkiessä. Rappuset olisikin pyörätuoliramppeja. Toki siinä kohdin kun pitää oikeasti kiivetä, niin Won nastattomat VeeRubberit nostavatkin äkkiä nappulat ilmaan. Pitoa ei ole luonnollisesti yhtään. Lisäkseen tätä tuskaa ei hirveästi helpota Ainon ominaisuus puskea. Takarengas nauttii sen pienen hetken pitoa painojakauman ansiosta. Tämän pidon se käyttääkin mallikkaasti puskien eturengasta uhmaten suoraan, tangon(hyi) asennosta riippumatta.
Jarrut. Noh, niitä ei ole. Vaijerivetoiset levyjarrut. Jarrulevyn koko vastaa menneen ajan laserlevyä. Pienet on.
Alkuun meinasin kivittää koko tekeleen jo pelkästään tangon ja onnettomien jarrujen vuoksi, mutta pieni lenkki hankien peittämällä juurakolla sai ajatukset toiseen suuntaan. Pyry-kissan sanoin, "No mutta... miksipäs ei?".
Tästäkin huolimatta, mikäli läskin hankin, niin se ei välttämättä ole Kona Wo. Hinta on toki houkutteleva, ei voi sanoa etteikö olisi järkihintainen, mutta kun sitten on niitä pikkujuttuja. Tanko ja jarrut heti alkuun.
Arvosanaksi Konan Wo saa tämän pikaisen kokeilun perusteella 3 Bilteman satulalaukkua 5:stä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti