sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sunnuntai ja Naantali


Liukas, erittäin liukas kalliobaana
Kuten jo niin monena sunnuntaina, niin myös tänä sunnuntaina piti Suomalaisen miehen tarttua asei...pyörää sarvista. Vilillä oli villi visio Naantalista, joten sinnepä siis. Itse tiedän Naantalista sen verran, että siellä on niitä paksuja säkkejä joilla ei ole peräaukkoa. Tällä tiedolla olen pärjännyt elämässä. Nyt kuitenkin oli luvassa muutosta siihen. 

Sovellettu pyöräteline
Jo itse miittipaikalle löytäminen oli vähän haastavan oloista, mutta kunnialla selvittiin. Pekka ilmoitti, että salainen kokoontumispaikka olisi Kuparivuorentie 1:sä. Vähän jo meinasi jännittää, mutta hillitsin itseni. Noh, perillä kuitenkin pelit nippuun ja kamat reppuun.

Reitti oli melko nousujohteinen. Oma trackeri sai nousevia metrejä melkein 450, toki noista sai sitten kivoja laskujakin aikaiseksi. Kaikin puolin oli kyllä saakelin hauska sunnuntai-ajo. Vaikka olikin liukasta kalliota ja vielä liukkaampaa juurakkoa, pitkoksia unohtamatta, niin silti. Vaikka hentoista OTB:n manausta oli ilmassa, niin silti säästyttiin nolauksilta. 

Hauskaa oli, perhana vie. Harmi, että syksy alkaa olemaan todella pitkällä ja kohta on oikeasti kylmä, ei toki estä polkemista, mutta asettaa lisää haasteita. Niitä siis odotellessa!

Pekalla on jotain videoita, joita tulee todnäk tännekin jossain kohdin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti