perjantai 24. tammikuuta 2014

Kilometrikisa 1.2.2014-31.3.2014

Olipas ilmaantunut OTB Turun sosiaaliseen mediaan tuollainen linkki. Tarkemmin ottaenhan Miniruuvi oli jo ilmoittanut OTB Turku -joukkueen mukaan kisaan. 

"Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa."

Pitänee siis kaivaa pyörä esiin.. noh, eihän se kyllä ole missään piilossa ollut. Kuitenkin. Pitänee siis alkaa ajamaan. Oikiasti.

Aihetta sivuten, oli kovin puhe ja uho OTB Pekan kanssa että käytäisiin jonkin sortin maastopyöräilyä harrastamassa viikonloppuna. Ajatushan keräsi huiman momentin ja pian oli myös Viesti välitetty jäsenille toisille. Näyttääkin kovin tapahtuvan niin. Mikäli luoja suo ja on armollinen. Siunaa meille hän kelin suotuisan pyhiksi ja täten voimme lastata makkarat reppuun ja suunnata kohti tuntematonta. 
Itsellä kiinnostus suuri käydä Kuhankuonon reitistöä tutkimassa pyörän kanssa. Viikko sitten suoritettu jalkautuma alueella herätti suuria tunteita polkupyörän taluttamista kohtaan, sillä olihan alueella havaittavissa merkkejä kyseisestä aktiviteetistä. 

Katsotaan miten käy. Ilmassa on monta muuttujaa, ilman ollessa yksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti