tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vko. hmm8?

Jaaha.

Nyt alkaa lähestymään viikko 8 pt:n luoman ohjelman kanssa. Mitä siitä sitten voisi sanoa? Hmm..

Melkein jokaiseen liikkeeseen on saanut lisätä haastetta, ainoastaan vipunostot sivulle on myrkkyä edelleen. Ei enää niin suurissa määrin, mutta kyllä vieläkin vaatii päättäväisyyttä muita liikkeitä enemmän. Kuitenkin kiva huomata että ne viimeisetkin alkaa tulemaan sieltä ilman että tarvii muistella aamupuuron makua, viimeksi se oli vadelmainen. 
Kaikkineen, tekeminen tuntuu kivalle. Omanlainen rutiini on tullut aamusalista. Jokin aamu vaatii enemmän tahtoa, toinen aamu taas ei. Se mikä on hienointa huomata, ettei ainakaan vielä ole tullut niin vahvaa "En mee!" -ajatusta, että olisi oikeasti jäänyt menemättä. Ok. Juu. Yksi tiistai-aamu jäi menemättä. Boulderointi oli tehnyt itsensä selväksi yläkropalle ja ei vaan pystynyt. Tilanne kuitenkin korjattiin keskiviikkona ja loppuviikko mentiinkin sitten ke-to-pe aamusalilla. Pidettiin tiistaina sitten välipäivä, joten +-0. Tällä viikolla on tarkoitus jättää käynnit kahteen. Tästä lisää tuonnempana, että miksi näin.

Koska jännitys on niin suuri, niin en malta venyttää tuota infoa pidempään.

Koska Florida.

Me lähetään siis talvilomailemaan Floridan palmujen varjoon. Jee!
Tilaisuus tuli ja sen eteen tehtiin kaikkemme, että se voidaan käyttää. Hyvin kävi ja nyt on siis perjantaina suunta kohti maailman toista puolta. Hui!
Itse allekirjoittanut on käynyt joskus nuorna kossina Vancouverissa. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa ulkomaiden kanssa. Aurinkorantoja ei oikein voi sellaisiksi laskea. 

Hirveästi ollaan suunniteltu mitä kaikkea tehtäisiin, Disney Worldia, Universal Studiosia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Toki myös shoppailua. Kiva kuitenkin se, että mitään pakonomaista ohjelmaa ei olla tehty. Ajatus enemmänkin, että mennään ja katsellaan. Mitään ei ole ehdotonmahdotonpakko tehdä, mutta kuitenkin on selvitetty ennakkoon, mitä on mahdollista nähdä ja kokea. Ei ole sekään kiva jos on kaukana kotoa ja sen ajan siellä kuluttaa peukaloita pyöritellen. Nounou.

Sellainenkin villi ajatus oli, että käytäisiin reippailemassa Florida Style, eli jokin paikallinen ulkoilureitti otettaisiin haltuun. Kenties jopa polkupyörin? Sehän olisi ehkä siisteintä ikinä! Hieno olisi nähdä millaista luontoa sieltä puolen maailmaa löytyy. :) 

Shoppailun kannalta itsellä on aika yksipuolinen lista.
-Kamera, pieni ja toiminnallinen
-????
-Profit
Mikäli vastaan tulee mielekkäät sporttikengät tai jotain muuta hauskaa, niin kenties sellaista. Mitään paineita ei kuitenkaan oteta niiden vähäisten juttujen kanssa, mikäli ei tule mitään mielenkiintoista vastaan, niin sitten ei tule. 

Paikallinen McDonalds pitää kokea. Nyt on pidetty pienoinen mäkkilakko, juurikin tähän liittyen. Maistuu varmasti vielä paremmalta kun ei hetkeen makuhermoja ärsytä. 

Quaaaadr paundrrr wif tsiiiish änd stroooobrri sheig!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti