sunnuntai 11. tammikuuta 2015
torstai 1. tammikuuta 2015
Kona Wo 2015 - Mitä siitä sitten pitäisi sanoa?
Kona Wo, vuosimallia 2015 |
Noin vuosi sitten oli jännää, kun Pekka haki Konan ensimmäisen paksupyörän koettavaksi, ja sitähän kokeiltiin. Ajatuksia siitä voi lukea täältä. Tänä vuonna olin itse reipas ja "vahingossa" hain vuosimallia 2015 olevan Konan paksun ihmeteltäväksi. Sellainen keskiraskas pyöräkuumehan on ollut jo jonkin aikaa päällä, ei tosin paksupyörää, mutta kuitenkin. Koska työmatka kasvoi n.2km verran suuntaansa, niin mikä olisi parempi siihen kuin Cyclocrossi...meeeh, eli 29er. Sehän olisi kiva että se olisi myös kevyt ja takapuolesta jäykkä. Teki hennosti pahaa kun Ajopyörä tuikkasi Black Fridayn kunniaksi parikin 29eriä tarjoukseen. Hnnngh.
Eihän se kaunis ole, mutta harva siisti juttu on! |
Erinäisten juttujen johdosta kuitenkin pyörähankinnat menee tosi tiukan harkinnan taakse. Vaikka talouden toinen puoli antoikin ymmärtää, että pyörähän olisi ihan hyvä ja fiksu sijoitus! Tottahan se. Joulumarkkinoidenkin alla suurin haaveilu oli jostain uudesta poljettavasta, PS4 oli vasta kolmas. Buu.
Takaisin Woohon. Wo tosiaan haettiin Ajopyörästä kokeiluun uudenvuoden aattoa edeltävänä päivänä. Ajatus olikin että aaton tmt tulisi suoritettua tuolla. Lähinnä kokeiluna että onko miten myrkkyä. Keli oli vielä tuolloin lupaavan luminen, vaikkakin hanget suli kovaa vauhtia. Aamulla kuitenkin oli vielä ihan rehti lumipeitto maan ja kulkuväylän päällä. Jes! Toki enemmän kulutetuilla urilla oli lumi muuttunut loskaksi, mutta tämähän sopi myös testiin. Olosuhteet oli kaikin puolin varsin otolliset aamu-tmt haasteeseen.
Jo alkumetreillä tajusi että '15 Wo on aivan puhtaalta pöydältä suunniteltu. Vanhasta Woosta on otettu ainoastaan ...noh, tuskin on hirveästi otettu mitään. Tämä on kyllä ollutkin erittäin onnistunut ratkaisu kun vertaa jo pelkkää ensivaikultelmaa. Vanhan Won kanssa tuli heti mieleen eräs vanhemman ihmisen polkupyörä, sen enempää mitään tiettyä Helkaman mallia tarkoittamatta. Uusi Wo on rehellisesti maastopyörän tuntoinen, heti ensimetreiltä. Vaikka runkokoko oliki naksun liian iso, niin silti ajotuntuma ja geometria on erittäin lähellä Konan jäykkätakamuksisia maastureita. Ajoasento on hennon hyökkäävä. Okei oli Preceptikin melkoisen lähelle jäykkäperiä.
Avid sanoo SEIS! |
Tasamaalla Wo rullaa...niin hyvin kuin jaksaa vain polkea. Leveä nakki ja melko aggressiivinen kuviointi antavat kovalla alustalla miehekkään haasteen mikäli haluaa TMT-mestaruuksia haalia. Toki rengaspaineella saa koskettavaa pinta-alaa pienennettyä huomattavasti, mutta tämä taas tuntui tuovan turhia tärinöitä ja levottomuutta tuntumaan. Kaikinpuolinen fiilis parani heti kun painetta uskalsi laskea reilusti. Pehmeälle sohjolle siirtyessä puolestaan paksukumi perusteli paikkansa heti, ilman toista haastattelua saati arviointia. Jääsohjossa 2.1":lä nastanakilla ajaessa rupeaa helposti harmittamaan jatkuva hakeminen ja vetely. Won 4.5" makkara puolestaan lipui nätisti sohjoviidakon yli. Matala paine sekä järkyttävä pinta-ala mikä otti vastaan tuon pehmeän vellin oli jotain uskomattoman hienoa. Ajaminen olikin "kevyttä" ja helppoa verraten mitä olisi normaalisti ollut.
Ajamisen keveydestä toki käy kiittäminen varsin onnistunutta välitysten tarjontaa. Edestä löytyy kaksi ratasta ja takapäästä luonnollisesti täysi viuhka. Eturattaista pienempi on selvästi tekniseen kiipeämiseen tarkoitettu ratas ja suurempi tarjoaa puolestaan luontevat välit kovemmille alustoille.
Itseasiassa jokainen matka paksulla on yhtä komediaa. Niin hauskaa se vain on.
Kaiken kaikkiaan Konan Wo '15 on järkyttävän hyvä ja hauska läski. Se kertoo hauskoja huumori juttuja, mutta osaa myös tarvittaessa laittaa takin kiinni ja olla se maastopyörä mikä sen kuuluu tiukoissa paikoissa ollakin.
Hauskana huomiona ihmeteltäköön miten paljon tuollainen paksunakki vieläkin herättää ihmisissä mielenkiintoa ja pitkiä katseita, ottaen huomioon miten nopeasti paksupyörät ovat yleistyneet viime vuosina.
Kona Wo '15 saa 5/5 ***** ihan kaikesta. Pyörä on hauska, lystikäs ja hulvaton. Ainoa miinus tällä hetkellä tulee siitä, ettei sellaista vielä itseltä löydy. Vielä.
Ajopyörä saa myös täydet 5/5 kun tarjoaa testipyörä mahdollisuutta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)